Kivijalkamyymälän toiminta on päättynyt.

Kiitos kaikille asiakkaille kymmenestä ihanasta vuodesta!                  

                                       

Soft Donegal -merinoa löytyy taas,

siirry VERKKOKAUPPAAN

                                                                                                         

Lentävän Lapasen lento päättyi syksyllä 2022, kiitämme kaikkia asiakkaitamme!

Tainan muistolle.

Kymmenen vuotta sitten me, neuloosimanageri Taina ja neulonomi Tarja, elimme suurinta unelmaamme, kun Neulekahvila Lentävä Lapanen syntyi. Aloitimme toimintamme Järvenpään keskustassa Perhelän korttelissa vaikka alusta saakka tiesimme, että muutaman vuoden päästä on muutettava. Seuraava paikka löytyi ihan läheltä Postikadulta. Sieltä tiemme vei upeaan Emalikukan kiinteistöön, jossa olemme nyt viettäneet muutaman ihanan vuoden.

 

Näiden kymmenen vuoden aikana olemme kokeneet monenlaista: olemme kiertäneet messuja, järjestäneet erilaisia tapahtumia, joista Neuleiden yö on ollut meille myös yksi upeimmista kokemuksista. Toivomme, että olemme voineet tuottaa myös teille asiakkaillemme ja ystävillemme paljon iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Monista teistä rakkaista asiakkaistamme olemme saaneet loppuelämän kestäviä ystäviä ja tämä on yksi suurimmista onnen ja ilon aiheistamme.

Edes Covid-19 ei meitä lannistanut mutta sitten eteemme tuli tilanne, johon meillä ei ole mahdollisuutta vaikuttaa. Tuntuu epäreilulta, että jokin asia tekee valinnan puolestamme, mutta nyt olemme siinä tilanteessa, että terveys on tärkeämpää kuin yrittäminen. Tästä syystä olemme joutuneet tekemään raskaan päätöksen. Lentävä Lapanen laskeutuu pysyvästi ja toimintamme päättyy. Puodissa aloitamme loppuunmyynnin lauantaina 6.8.2022.

Haluamme kiittää kaikkia ihania asiakkaitamme, tavarantoimittajia sekä muita yhteistyökumppaneita näistä upeista vuosista.

Annetaan neulomisen lähteä lapasesta nyt ja aina.

  

ovet avautuivat 22.11.2012                                                               Ensimmäinen Neuleiden Yö

Lapasen tarina:

Ystävykset ja naapurit Taina, Neuloosimanageri ja Tarja, Neulonomi  miettivät vuosien aikana aina silloin tällöin, että olisi kiva tehdä jotain.... Nimi Lentävä Lapanen oli etukäteen jo keksitty, olisi kauppa sitten mikä hyvänsä, mutta mitään sellaista mahti-ideaa ei kuitenkaan syntynyt. Kunnes sitten eräänä päivänä....

Erinäisten ideointi-iltojen jälkeen syyskuussa 2012, tuli Tainalta Tarjalle tekstiviesti; "Neulekahvila Lentävä Lapanen, perustetaanko"? No Tarjalta kesti vastata juuri niin kauan kuin hän näpytteli vastauksen; "Joo". Sen jälkeen loppu onkin historiaa. Lokakuussa 2012 oli viralliset paperit tehtynä ja yritys perustettuna ja marraskuun 7. päivänä 2012 vietettiin avajaisia.

Vauhti ei ole hiljentynyt tämänkään jälkeen. Lentävässä Lapasessa järjestetään jos jonkinlaista tapahtumaa, kurssitoiminta on vilkasta ja onpa tehty myös Lapas-matka Italiaan sekä Tampereen Kädentaitomessuille asiakkaiden kanssa.

Neulelankoja puodista löytyy varmasti jokaiseen makuun. Pyrimme pitämään valikoimissamme niin perussukkalankaa kuin käsinvärjättyjä erikoislankojakin. Puikkoja löytyy bambuisia, hiilikuituisija, alumiinisia ja suuren suosion saavuttaneita puisia neliskulmaisia.

Meiltä saa Järvenpään parasta kahvia, Porvoon Paahtimon tummaa paahtoa! Teevalikoimasta löytyy vihreää ja mustaa teetä, maustettuna ja ilman. Pullat ja pikkupiirakat Rönttösrouvan lähileipomosta, ruokaisammat piirakat, kakut, pikkuleivät muut herkut valmistamme omassa keittiössä. Tuotteet ovat pääsääntöisesti laktoosittomia ja valikoimista löytyy myös gluteenittomia vaihtoehtoja.

Neulominen lähtee Lapasesta!

001_h180.png01_h180.png02_h180.png03_h180.png04_h180.png05_h180.png06_h180.png07_h180.png

Neulekahvila Lentävä Lapanen logo

puh. 050 358 4556
info @ lentavalapanen.fi

Go to top